maanantai 3. toukokuuta 2010

Suomi edelläkävijä wannabe-muusikoiden laatusertifioinnissa

Suomi ottaa kesäkuun alusta ensimmäisenä maailmassa käyttöön harrastelijamuusikoiden vapaaehtoisen sertifiointijärjestelmän. IVS-sertifioinnin (Itteki Vähä Soitellu) tarkoituksena on kansamme pohjatonta koulutus- ja viranomaisuskoa hyödyntäen standardoida kriteerit harrastelijamuusikkoudelle. Musiikkialan koulutus on työllisyystilanne huomioiden ylimitoitettu ja alan ennustettavuutta vaikeuttaa myös muusikoiden työllistyminen muiden kuin perinteisten koulutusväylien kautta. IVS-standardin tarkoitus on erottaa pätevät harrastelijamuusikot toisaalta vasten tahtoaan vajaatyöllistyneistä työtään polkuhintaan myyvistä ammattimuusikoista, toisaalta aivan totaalisen tumpeloista musiikinaiheuttajista.

IVS-sertifikaatin kriteerit on yksityiskohtaisesti suunniteltu ylintä musiikillista asiantuntemusta maassamme edustavassa Sibelius-Akatemiassa. Akatemia myös järjestää kokeet sertifikaattia haluaville. Sertifioimis- ja kerjäysvastaava Ursula Meloni kertoo: "Vaatimukset ovat tasapuoliset kaikille, musiikillinen substanssi ratkaisee riippumatta siitä onko tullut kerrottua Pörsänmäen mieslaulajien kakkosbassoissa ne mehevimmät puujalkavitsit jo 30 vuoden ajan vai ei. Koe on kaksiosainen, käytännön kokeessa hakijan tulee hallita kattavasti soittimensa perusohjelmistoa. Pianolla kyseeseen tulevat vaikkapa Für Elise tai Kissanpolkka, kitaralla Smoke on the Water tai Stairway to Heaven, tietysti poislukien mahdolliset hankalat kohdat kappaleiden keski- ja loppuvaiheilla. Teoriakoe on tarpeellinen, koska kentällä luullaan yleisesti että miinus kaksi on jokin sävellaji ja että tuoppi kuuluu laittaa pianon päälle."

Kokeen suorittaminen maksaa 300 euroa, mikä on onnenpotku Sibelius-Akatemialle yksityisen rahoituksen hankkimisvaikeuksissa. Ursula Melonin mukaan "koko yliopistorahoitus meinasi mennä reisille kun ei huomioitu sitä, että maassamme varakkuus ja kulttuurivihamielisyys yleensä asuvat samassa henkilössä eikä mesenaatteja tahtonut löytyä. 300 egeä on kuitenkin pikkusumma henkilölle, joka haluaa jonkinnäköisen muusikkostatuksen millä rehennellä baaritiskillä, mutta ei ole valmis ajallisiin uhrauksiin." Kortti myönnetään viideksi vuodeksi kerrallaan, jatkossa Sibelius-Akatemian lisäksi koe voidaan järjestää joissakin maakuntien musiikkiammattikorkeakouluista.








Muusikkojen liitto onkin ilmaissut huolensa siitä, että tiedotusvälineet ovat luoneet erheellistä kuvaa IVS-muusikoista, kyseessähän ei siis ole ammattistatus. Postia jakamasta tavoitettu helsinkiläinen musiikin maisteri Pera toteaa, että "alalla kun
on monenlaista yrittäjää niin kohta alkaa bändien alennusmyynti, aattele, kvartetti 200 euroa ja IVS-kortit kaikilla, eikö kuulosta hinta - laatusuhde kohtuulliselta? Toisaalta hyviä puolia kun ajattelee niin kyllähän se saattaa säästää ammattilaisia noloilta tilanteilta kun pikkutunneilla lavalle änkeää se ravintolanomistajan omasta mielestään paras kaveri ja haluaa laulaa niin tuohan se tiettyä turvallisuudentunnetta illan yhtyeelle jos sillä edes joku kortti on takeeksi taidoista."

Kicksbölen Työväen Soittokunnan 2. klarinetisti Reino Kixieland puhkuu intoa. Soittoporukan Reinolle 50-vuotislahjaksi keräämällä kolehdilla on hankittu junaliput ja hotellihuone Presidentistä, sillä klarinetisti on joulukuussa matkalla Helsinkiin IVS-kokeeseen. "Ennen vanhaan herrasväki hyvävelikerhoissaan osteli toisilleen kaiken maailman höpöhöpöneuvoksen titteleitä kovalla rahalla mutta nyt on saatu tavallisellekin rehelliselle työväensoittajalle sama mahdollisuus. Meidänkin pumpusta on jo melkein puolet ilmoittautunut opiston IVS-valmennuskurssille eikä kaikki halukkaat edes mahtuneet. Vaikka eihän sitä kortilla soiteta, sano."


keskiviikko 24. maaliskuuta 2010

Joulua odotellessa... (sisältää kuivaa soittajahuumoria)


Tiernapoikaseurueet alkavat kohta teroittaa tähtiään ja rasvata miekkojaan. Tiernapoikain etnisen diversiteetin nimissä tarjoan näin ajoissa hieman jazzvaikutteita perinteiseen harmoniaan.

Jos tajusit vitsin, olet saavuttanut uuden levelin nörtähtävyydessä, onneksi olkoon!

maanantai 22. maaliskuuta 2010

Yleisimpiä kanalintujamme

Liejukana (Gallinula gastronomus vulgaris)

















Kauttaaltaan vaaleanpunertava liejukana on helppo tunnistaa. Tavallisen liejukanan lisäksi tavataan yleisesti suikaloitua alalajia (G.g.vulgaris intersectus), molemmat kasvavat tavallisesti noin 300-1000 g painoisiksi. Liejukana elää joitakin viikkoja, yleensä liian pitkään.

Liejukana pesii muovisessa, nelikulmiomaisessa korimaisessa pesässä, joka on usein rakennettu viileään allasmaiseen tilaan. Pesä sijaitsee huonon lentotaidon vuoksi melko matalalla, saalistajien ulottuvilla. Siksi liejukanapopulaation on eloon jäädäkseen täytynyt pystyä piilottamaan luontainen värinsä, makunsa ja hajunsa,
- liejukana vuoraakin pesänsä usein kelmeänoranssilla, elintarviketeollisuuden jätteistä muodostuvalla tympeäntuoksuisella liejulla. Liejusta huolimatta liejukana joutuu usein suurten nisäkkäiden kuten ihmisen (Homo sapiens) ravinnoksi. Ravintoketjussa on erikoinen piirre: ihmisen kanssa yleensä tiiviissä symbioosissa elävä koira (Canis familiaris) ei toistuvista kokeiluista huolimatta ole kiinnostunut liejukanaravinnosta, vaikka onkin muuten ruokavalioltaan avarakatseinen.

Tavataan hyvin yleisenä koko maassa ihmisasutuksen liepeillä, erityisesti ihmisen pystyttämien värikästä valoa tuottavien kirjain- tai kirjainyhdistelmätoteemien läheisyydessä. Liejukana on asettunut maahamme pysyvästi vasta aivan viime vuosikymmeninä, vaikka monet ovat erheellisesti pitäneetkin sitä osana ikiaikaista suomalaista kanalintukulttuuria. Tällä harhaluulolla on osin perusteltu toimenpiteitä, joilla liejukanan on annettu syrjäyttää vanhempi kanalintukanta lähes täysin. Tosiasiassa liejukana on vieraslaji, jonka tuomisesta maahamme mikään taho ei ole vielä ottanut selvää vastuuta.


sunnuntai 14. maaliskuuta 2010

Puujalankulkua




Sinä talvena Matti van Halen oli ilmoittanut jättävänsä pääministerin tehtävät kasvaviin puujalkavitsiongelmiin vedoten. Musiikkimaailma oli ennennäkemättömässä myllerryksessä.

Felaa kutitti. Madonna oli syönyt viimeisen leivän ja Whitney juuston, Jari oli sillan alla. Celine Dion lauloi yleisöön selin Dion kappaleen Holy Diver. Samainen Dio-yhtye oli taloudellisen tehokkuusajattelun nimissä joutunut virtaviivaistamaan kokoonpanonsa muotoon Ronnie James Duo kantaen maailman pienimmän heavy-yhtyeen kyseenalaista kunniaa. Entistä suurempia yleisösegmenttejä epätoivoisesti kalastivat crossoverartistit yhtyeineen: Tapani Kansan Roses ja Veikko Lavin Spoonful etunenässä.

"An ny", sanoi Danny. "Em mää", Numminen vastasi ja pomppi kumipallona pois, samalla ovenavauksella lähti Annie Lennox. "Menoks", huikkasi Annikki Tähti, "tästä ei nyt näytä tulevan lasta eikä Teppoa".

"Ei ni" sanoi Eini.


lauantai 13. maaliskuuta 2010

Asenteesta



Varoitus: Seuraava teksti saattaa olla blogobakteerin (Irritatio blogistaniensis) saastuttama. Blogikirjoittajat ovat usein tietämättään bakteerin kantajia. Näkyvimpiä oireita ovat matala ärsyyntymiskynnys, puutteet asiayhteyksien hahmottamisessa ja omien ennakkoluulojen myöntämisessä, ryhtymisrajoitteisuus tiedonhankinnassa (poislukien Google ja Wikipedia) ja liiallinen luottamus omaan ainutlaatuisen kepeään mutta silti ah niin syväluotaavan sarkastiseen huumorintajuun.


Niin kauan kuin olen tiennyt, että on olemassa sellainen asia kuin nykyaika, minulla on ollut vaikeuksia pysyä siinä mukana. Tällä viikolla kävi taas niin, kun eräässä laulukilpailutyyppisessä televisio-ohjelmassa tuomari edellytti kilpailijoilta asennetta. Olen kuullut sanan kyllä musiikkiyhteyksissä ennenkin, mutta sen merkitys on jäänyt hämärän peittoon, eikä hyllyssäni olevista lukuisista musiikkisanakirjoista löytynyt kyseistä musii
kkitermiä.

Pikainen googlaus kertoi, että psykologiassa a. tarkoittaa johonkin sosiaalisesti merkitykselliseen kohteeseen liittyvää myönteistä tai kielteistä suhtautumistapaa. Laulukilpailun yhteydessä ei muistaakseni täsmennetty, pitikö kilpailijalla olla myönteinen vai kielteinen asenne, vain asenne. Hain sanan englanninkielisellä vastineella attitude, jolloin kävi ilmi, että sana voi tarkoittaa myös vihaista tai hullua henkistä tilaa, sekä poseerausta tai asentoa patsaan tai balettitanssijan ollessa kyseessä. Nämä englanninkieliset merkitykset ovatkin aika lähellä musiikkitermiä "asenne". Ehdotankin nyt, jos vaikka joku musiikkisanakirjan toimittaja sattuisi tätä lukemaan, pientä lisäystä tuleviin painoksiin:


Asenne (engl. attitude), ulkomusiikillinen keino esitystilanteessa, usein vihaisenoloinen poseeraus. Termiä käyttävillä musiikkialan toimijoilla on tyypillisesti 1) usko vihaisenoloisen poseerauksen tehokkuuteen musiikillisen substanssin ohuuden peittelemisessä tai 2) harhaluulo, jonka mukaan musiikillisella substanssilla olisi paljonkin yhteistä vihaisenoloisen poseeraamisen kanssa.


On se hienoa että monimutkainen ilmiö voidaan näin napakasti tiivistää yhteen sanaan. Monet minua askarruttavat aikamme ilmiöt ovat tosin vielä vailla omaa sanaa, vaikka Elimäen tarkoitus -kirjojen toimituskunta on ansiokkaasti näitä aukkoja paikkaillutkin. Seuraavaksi olisikin kiva tietä
ä, vaikkapa, onko olemassa jokin kätevä ilmaus kuvaamaan ihmistyyppiä, jolle Suomen Kuvalehden syntymäpäiväsivulla 30-vuotisilmoituksen julkaiseminen on ihan luonnollista toimintaa. Ehdotuksia, anyone?

maanantai 8. maaliskuuta 2010

Juhlapalindromi Hattulasta


Soittajan elämään kuuluu runsaasti ns. katkoviivan tuijotusta eli avartavaa matkailua eri kulkuvälinein. Autolla olen useasti kuluttanut Helsingin ja Tampereen välistä moottoritietä. Suoralla tiellä ajatukset harhailevat silloin tällöin, ja kerran Hattulan ohi ajettuani jäin pyörittämään sanaa mielessäni. Aiheesta syntyi palindromi, joka korotettakoon täten blogini juhlalliseksi avaukseksi ja jonka myötä blogi ei enää ole alutta:





Alutta


Alutta

- no, alutta Hattula

on Attula!



Piilosana 2


Hei, olen Saku. Olen piilosanariippuvainen, ja koska saamani sähköpostipalautteen

perusteella piilosanaharrastukseni on aiheuttanut kuohuntaa jopa Pirkanmaan ja Satakunnan villeillä rajaseuduilla asti, julkaisen toisen yrityksen. Edelliseen verrattuna on tapahtunut kaksi muutosta. Koko on kasvanut 10 x 10 ruutuun, ja koska huomasin että oikeissa piilosanatehtävissä on vihjeen perässä

kirjainten määrä sulkeissa helpottamassa aivotyötä, lisäsin sulkeet.


Koska blogini ei ole Suomen Kuivalehden kaltainen korkeasti kunnioitettu etabloitunut aviisi, olen laatimiini tehtäviin sisällyttänyt hieman epäasiallisuuksia eli lapsesta asti harrastamaani ns. aikuisten huumoria.


Piilosanatehtävän löydät TÄÄLTÄ.

Ratkaisun tehtävään löydät TÄÄLTÄ.


Piilosana 1



Hei, olen Saku. Olen piilosanariippuvainen.


Tätä on jatkunut jo kolmisen vuotta. Addiktio määrittää jo viikoittaisen elämänrytmini: perjantainen Suomen Kuvalehden kolahtaminen postiluukusta on viikon kohokohta. Tiedän että monet lukevat ko. lehteä sen journalistisen sisällön vuoksi mutta minä en, olen piilosana-addikti ja häpeäksi koko sivistyneelle tilaajakunnalle. Joskus olen vajonnut piilosananpuutteessa jopa koskemaan Ilta-Sanomien Plussa-liitteeseen. Nyt olen saavuttanut tähänastisen pohjanoteerauksen, aloin laatia itse piilosanoja.



Piilosanatehtävän löydät TÄÄLTÄ.

Ratkaisun helpohkoon tehtävään löydät TÄÄLTÄ.


Taantuma ja toimeentulo


Jazzmuusikoiden toimeentulo näinä taloudellisesti vaikeina aikoina huolestuttaa. Siispä suoritin nopean tiedonhaun, joka osoitti huoleni aiheelliseksi: yhteiskunnan jähmeät, keskivertoihmisille (lat. Tavis tavis) suunnitellut koneistot eivät oikein osaa ottaa huomioon marginaalisten ihmisryhmien ongelmien erikoispiirteitä, minkä oheinen kuvakaappaus todistanee.